maanantai 29. lokakuuta 2012

Helmet



 
 
 
Glögilasin kylki lämmittää, kylkiäisenä sokerihelmin koristeltu piparkakku. Kotinurkissa luistelee kylmästi alkutalven viileys, se puskee sisään erityisesti pikkuovien välistä, olohuoneen kyljessä. Sohvalla istuskellessa on mukava kaivautua viltin sisään ja nostaa lapsien valkoinen jääkarhujättiläinen jalkojen peitoksi. Pöydällä lepäilevät kaapista vuosien varrelta kaivetut ja kaverilta lainatut joululehdet, vaikka eihän niihin ehdi kunnolla syventyä. Onpahan silti mukava muutama sivu silloin tällöin silmäillä, aina kun pieni tauko heltiää.
 
 Villasukkapinot on käännetty jo moneen kertaan eikä niitä ilman voi lainkaan olla! Onni on omistaa niitä paljon- on varaa valita, mikä väri milloinkin mieltä kutkuttaa ja kuinka korkealle säärtä varren on hyvä milläkin hetkellä yltää... ja tarvittaessa niitä voi aina kutoa lisää. Pitkävartisia, palmikollisia, tai muuten vain sellaisia, joiden varret rullaavat mukavan huolettomasti kurtulle <3
 
 Lipaston päällä lepäilee tällä hetkellä kauniina sunnuntain ostoksena hopeiset helmet. Niissä on kelmeän viileä valo, mutta tunnelman antajana vertaansa vailla. Juuri nyt en niitä siedä kuitenkaan kovin katsella, sillä  pään ympärillä puristaa jälleen jyskyttävää kipua, joka on kestänyt jo pidemmän tovin....
 
Murut unille, minä perässä ja jälleen uutta aamua ja päivää kohti.
Kauniita unia myös Sinulle,
 
Mari

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kranssit valmiina


 
 

 
Viiru ja Pesonen sekalaisine tovereineen sekä nukkekodin pihamaa saivat tänään jouluisia koristeita. Pienistä revonliekanauhoista pyöriteltiin kranssit ja sekaan niihinkin pujoteltiin kanervan lämpöistä punaa.
 
On tullut ihan tavaksi, miellyttäväksi sellaiseksi, pyörittää itse ulko-oveen talviset ympyrät. Sellaisiin tarvitaan ainesta hitusen enemmän sillä teen niitä aina kaksin kappalein- naapurille ja meille itsellemme. Revonlieka on viime vuosina kuulunut meidän jouluun (minun jouluuni ;) ?!), siinä missä havut sinkkiämpäreissä sekä ulko-oven ja portaiden pehmikkeenä.
 
Voi, en kai saata vielä tähtiä ikkunaan ripustaa, mutta kuinka sormet siihen syyhyäisivätkin jo! Syy on, että pihapolkumme päässä kulkee suhteellisen vilkkaasti käytetty kävelytie... sitä miettii kaiken keskellä kuitenkin, onko liian aikaista iloita joulun tunnelmasta, että mitä ohikulkijat tuumaisivat- lokakuun loppu kuitenkin vasta...
... toisaalta, haittaisiko niin paljon ketään?
 
Lämmintä tunnelmaa Sinulle,
Mari



lauantai 27. lokakuuta 2012

Talitintti




 
 
On kulunut aikaa siitä, kun suljin oven ja vedin peiton korvieni suojaksi. Nukuin pätkän, keskellä päivää ja näin todentuntuista unta... Sillä välin taivas oli kuorruttanut hiutaleilla uudelleen kotipihamme vastalakaistun polun ja  pikkulinnut ovat iloinneet  uudesta, valkoisesta ravintolastaan omenapuun oksalla.
 
Niin, ja muistatteko... tovi sitten mietin, mahtavatko pikkulinnut kertoa surun, että käyvät surun keskellä vierailemassa, ehkä koputtavat ikkunaan? Sillä sattumaa tai ei, kävi niin että pieni talitintti lennähti kutsumatta veljeni kodin ovesta sisään viikon alkupuolella... muutama päivä tämän jälkeen kuulimme läheisen nukkuneen pois.  Pieni sievä talitintti saapui meillekin ja asustelee olohuoneen sohvapöydällä kauniin valkoisen kukan koristeena. Niin sydämmellisen kaunis ajatus saa sisällä jonkin liikahtamaan, aina uudelleen ja lämmittää pitkään!
 
Tänään en kranssia ehtinyt käärimään, mutta ripauksen enemmän joulua jo somistin. Vanhan joululehden sivut muistuttivat kaivamaan unohduksissa olleen kristallihimmelin olohuoneen nurkkaan jonka joskus vuosia sitten kahdella eurolla ostin...  kynttelikötkin asettelin ikkunaan. <3
 
 
"Mitkään elämän päivät eivät ole niin ikimuistettavia kuin ne, jotka jokin mielikuvituksen kosketus saa värähtelemään."
-Ralph Waldo Emerson-
 
 
Kynttilöiden valoa, Mari
 

torstai 25. lokakuuta 2012

Sanaton

Loppusyksyn aamu. Sen täyttää ympärillä silittelevät, ensimmäiset pakkaslukemat.
Taivas on tumma ja täynnä kirkkaita pakkastähtiä- kuura on viimeinkin hopeoinut maanpinnan.  Hengitys huuliltani höyryää ja kyynelsilmät katselevat kristallihuntua nurmen nukassa.
Kyynelsilmin painoin pääni monen läheiseni tavoin yöllä tyynylle ja kyynelsilmin aloitimme myös tämän päivän. Aamun kimalteleva hohto tekee surusta kauniimman ja herkistää entisestään.
Viime yö kuiski korvaan, että on tullut aika päästää irti...


 
Löysin jokin aika sitten suloisen blogin Pirtelöä ja pohjasakkaa joka kätkee sivuilleen niin valtavan paljon kauniita sanoja... ne silittävät ja koskettavat kerta toisensa jälkeen ajatuksia herkällä pehmeydellään- tässä yksi, joka rutisti lujaa erityisesti- juuri nyt:
 
"Suru puhaltaa
hiljaisuuden hauraita kelloja
kuin tuuli,

keväinen lohko aurinkoa
painuu mailleen
niin hyvän
ja
niin kauniin päivän nähneenä.

Miten voikaan olla hiljaista,
miten niin kylmää ja tyhjää,
miten monta voikaan olla
suruun pakahtumisen kyyneltä.

Rakkaus jää onneksi
kytemään,
syttyy sydämeen voimakkaaksi liekiksi
ja palaa niin vahvana,
ettei mikään mahti maailmassa

voi koskaan sammuttaa sitä. "
 
Kuinka paljon kauniimmat sanat suru voisikaan enää saada?
 
-Mari
 

 
 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Yksinäisen hyllyn tarina

 
 
 
 
~ <3 ~
 
Ensimmäisen joululehden sivuilla olen lepäillyt täyttäen jouluista sisimpääni. Valkoinen koti koukutti ja lehti lepäilee tauotta silmieni alla...
Ruokatilan seinällä uusi tulokas, haaveissa kipinöinyt lautashylly. Toiselle tarpeeton, minulle yksi todellinen aarre. Se löytyi ihan huomaamatta ja juurikaan enempää etsimättä.
 
 Hylyllä saisi jo mieluusti joulun ripaus näkyä. Suunnittelin, jos tuleva viikonloppu antaisi oman hetkensä, kääräisen kaunistukseksi oheensa revonliekakranssin. Siihen haluaisin solmia lisäksi muutaman kanervan oksan...
 
 Glögilasin lämmitin eilen, ehkä tänäänkin. Sieltä vain mantelit ja rusinat puuttuvat. Verhojen reunaan ripustin vielä yhden kirkkaan valonauhan.
 
Mari
 
~ <3 ~
 
"Pahaa aavistamaton kesä huomaa aikansa tulleen
kun pörröpäinen peikko repii maasta kukkien väriloiston,
ajaa muuttolinnut kohti etelää,
värittää puiden lehdet punaisen kirjaviksi,
heilauttaa taikasauvaansa saaden revontulet loistamaan taivaalla,
puhaltaa pikku hiljaa sumun läpi maan,
pyörii ympäri saaden hallan nousemaan,
pomppii tasajalkaa haluten lumihiutaleet tanssimaan maahan
ensilumeksi , nukuttaen kaiken unihiekkaansa."
 
- kirjoittaja ?-
 
 
ps. kiitos blogini uusille lukijoille <3
 
 

tiistai 23. lokakuuta 2012

Hiutaleita



Eilen taivaankatto näytti erityisen kauniilta. Sinisellä pohjalla pilvet kuin suuri taiteellinen teos, moninkertaiset lintujen muuttoa tekevät parvet. Niin montaa väriä en muista monestikaan pilvissä nähneeni... Pilvet olivat niin sotkuiset, mutta mukavasti silti sopusoinnussa keskenään.  Kaukana kun taivaanrannassa aurinko painui mailleen, pilviverhon takaa jonkinlainen aarrearkku nostatti teoksen keskelle sateenkaaren. Erilaisen. Sillä ei ollut jalustaa eikä siitä löytynyt huippuakaan, se ei ollut kaaren muotoinen, se kohosi kohti korkeuksia. Siellä se vain viipyili, pilvien keskellä. Jossain äärettömän kaukana joku teki matkaa jonnekin, perässään valkoinen sumu.

Aamulla sade kasteli ruusuisen sateenvarjoni, saapikkaat jalassani hörppäsivät omansa. Aamu-unisella pysäkillä silmäilin aamun tummaa taivasta. Katuvalon heijastus erotteli taivaalta satelevat pisarat ja veden seassa leijaili hissukseen muutamat valkoiset hiutaleet! Kunpa valkoiset olisivatkin jääneet jalan alle sulamatta <3
... Hetken kuluttua ruuhkabussin ikkunan takana kuului asvaltin sateinen kohina. Se kannatteli vielä hetkeksi sikeään uneen...

Lumihaaveisiin,
Mari

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

...minä yötä kuuntelen...

Aamun olisi toivonut kääntävän sivunsa heti ylihuomiseen. Olisi ollut ihana painaa silmät vielä kiinni, pyörittää peitto päälle ja olla.

Sumusade muuttuu kyyneleiden takaa ihan kuin pieneksi lumisateeksi. Ei kyyneleille ole loppua, ne alkoivat valua polttavasti poskille eilen. Antavat hetken tauon ja taas pyrkivät silmäkulmaan kuin varkain. Ottaa tietysti oman aikansa ja suutelee näin hellästi kauniita, syntyneitä muistoja.

Yhteisymmärrys on tänään täysin kateissa, niitä päiviä kun ajatus ei millään tavalla kohtaa. Turhauttaa ja se mikä olisi kaikkein tärkeitä- halaus. Miten välimatka voikaan olla joskus valtavan pitkä? Suru muuntuu helposti turhautuneeksi kiukuksi. Ei osaa olla paikoillaan, eikä siltikään mistään tule valmista.

Pieni kysyy "miksi, äiti, et lainkaan hymyile".  Yritän selittää että on surullinen mieli, ei äiti teille lapsille vihainen ole, ei iskällekään... että enkelit hakevat pian rakkaan pois, pian hän katselee meitä tuolta pilven päältä. Niin minullekin pienenä kerrottiin. Toinen pieni tulee, rutistaa niin paljon kuin pienistä käsistään jaksaa ja painaa poskelle pehmeän pusun: "minä tykkään, äiti sinusta niin valtavasti."

Eilen ajoin yksin pitkän kotimatkan kun ilta taittui jo hämärään. Niin tutun ja kauniin laulun sanat saivat taas erilaisen sisällön:

"...Minä yötä kuuntelen, kuuleeko minua siellä kukaan?
Hyvästiksi suutelen muistot ja kuljen tähtien mukaan.
Lumivalkoisen taivaan minä joskus jossain kiinni saan
ja nousen siihen laivaan, jolla lähden ja joka kotiin palaa..."
-Kaija Koo: Isä-
 
Vastakeitetty kahvi lämmittää valkoisen kahvikupin kyljet. Kupin kyljessä leijailevat haaleat lumihiutaleet...
 
 
 
 
Ajatuksin, Mari
 

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Rakkauslaulua, sisustusta, kondiittorin alku ja piimätortut


 

 
 

 
Aamulla tihkusateessa reipas pyöräilylenkki kauppaan. Matkaan ostettiin leivontatarvikkeita, talvisia nonparelleja, kimallegeeliä ja pyöriteltiin kätemme taikinaan. Aamupalalla piimätorttuja, jonka ohjeen sain ihanalta ystävältäni.  Helppoja ja hyviä!
 
350g-500g voita
2lasillista sokeria
*vaahdotetaan*
 
1kg venhäjauhoja
*sekoitetaan vaahtoon*
 
2lasillista piimää
2tl soodaa
*sekoitetaan keskenään ja lisätään muun taikinan joukkoon*
 
Kaulitaan levyksi ja otetaan lasilla pyöreitä muotoja ja haarukalla pistellään pinnalle reiät.
Paisto 300 asteessa ihan sen verran että pinta hieman kellertää.
 
Leipominen on sujunut mm. rakkauslaulun tahdissa ja vuorossa on kondiittorinalun (omin sanoin tulevan kakkujenkoristelijan) kauniisti koristelemia piparkakkuja päiväkahvin kanssa nautittavaksi. Pullataikina laitetaan kohoamaan ihan kohta. Huomenna on kuulemma joululaulujen vuoro kun piparkakkuja paistellaan oikein tosissaan.
Pakollinen vapaapäivä tai kaksi tekee hyvää tämän talon molemmille naisille <3
 
Iloisuutta, luovuutta ja hyvää tuulta,
Mari
 
 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Valmis!


 
Iltapuuhat tehtiin täällä tänään. Se valmistui illan tullen ja on mukavan valoisa. Vaikka valkoinen hunnuttaa enenevässä määrin koko kotiamme, täytyy todeta että erityisen hyvin valkoinen sopii hämärään yläkertaan, jonka katto viistää siivut huonetilan molemmilta sivuilta.
 
Huomenna täytyy sisustaa <3
 
Valoisaa viikkoa sateisen syksyn keskelle,
Mari
 

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Oma rauha

    

"Sallin itseni tuntea jokaisen tunteen, mitä ikinä se onkaan
 ja seuraan sitä sisäisestä tilastani,
 jossa on rakkaus ja hiljaisuus"

 ***

Ilta ihan yksin. Sade rummuttaa edelleen ikkunalaudoilla, jaksoi päivän verran tauota ja malttaa olla surkeuttaan näyttämättä. Koulun pieni näyttötutkinto on saanut vatsan kipeäksi, se jatkuu vielä huomiseen. Ajatukset juuri nyt kuin paksua puuroa, takertelee kurkussa eikä maistu miltään. Ajattelin kutoa, mutta ehkä mahdollisuus pitkään uneen houkuttelee sitäkin enemmän ja ehkä se olisi tarpeen. Olen väsähtänyt unikuvien keskelle kirja kainalossa iltaisin jo liiankin varhain. Pari riviä tekstiä on riittänyt täysin saamaan haukotukset huulille ja painamaan silmäluomet kiinni.

Sopusointu on ollut seinien sisällä. Pieni huone helpotus valmistuu ensi viikolla, kalusteet sinne on jo hankittuna.
Keskikerroksessa "helpotuksen" työt taasen viipyilevät...


...ehkä vielä hyvinkin pitkään...

Suunnitelmien yksityiskohdat vaihtelevat tämän kohdalla vielä, mutta suuntaviivat ovat selvillä. Tiiliseinä lapion takana on ainakin haaveissa säilyttää. Se vain maalataan. Valkoisella. Ehkä.

Syysterveisin, M

lauantai 6. lokakuuta 2012

Pöytä




 Kirpparitavaroiden paljouden keskeltä pilkistää jotain sinistä sekä puisevaa.
...se tunne, kun tuntee halkeavansa liitoksistaan, kun silmäilee kysyvästi ystäväänsä silmästä silmään, hymy huulen pielissä kihelmöiden... Se osui ja kolahti. Ihan heti! Hintalapussa luki 25 rahaa, joten matkaani lähti.

Päänsisällä kuplii kymmenittäin idoita juuri nyt, sisustuskirjan sivuja olen pöyhinyt eilisen jälkeen tuon tuosta. Tällä erää lastenhuoneet kiehtovat erityisesti ja pöytä majoittuikin siksi rasavillin miehenalun pikkuautoilla täytettyyn huoneeseen.

Tukkoisuus alkaa väistyä tieltä, vaikka lääkekuuri saa voimaan pahoin. En välitä siitä, tuntuu nimittäin niin upealta kun päässä ei jatkuvasti vihlo tai jyskytä!

Syksyisten lehtien sadetta,
Mari

perjantai 5. lokakuuta 2012

hapuilevia...




Askeleen alla pyörähtelevät rapistuneet vaahteranlehdet. Jossain kaukana näkyy asvaltin pinnassa pyörähtelevät sumurenkaat ja kaukaisuudesta korviin kantautuu katuvalojen varoitusäänet. Syksy lennättää puuskittain oksilla viipyileviä lehtiä ja minä kuljen tuijottaen märkään asvalttiin, ajatuksissani askel kerrallaan. Askeleen ääni on ainoa terävä, sen erotan selvästi. Minä kipuilen vielä ja yritän tomerasti toivotella hyvää matkaa kuumeilulle.

Viime yönä en saanut unta. Aamulla tuntuu väsy vetävän mukanaan ja olen hämmentyneenä tuijottanut koivujen oksilla riippuvia keltaisia lehtiä ja silmäillyt lintujen liikehdintää. Kerrotaan lintujen tietävän, milloin suru valtaa sydänalan ja kertovan viestin niille, jotka ovat sille herkkiä sydämensä avaamaan. Parin sukupolven takaa, on hän piirtänyt  kämmeneeni elämänviivan- äitiini, minuun ja lapsiini. Puristan puoliksi valmista neuletta käsissäni enkä saa sitä jatkettua. Kaipaus raivaa jo tilaa sisälläni ja kyynelhetket hunnuttavat ajatuksen virtaa. Tuntuu että säpsähdän jokaista puhelinsoittoa- odottavalle aika on pitkä, luopuminen puristaa, vaikka eihän hetkeä meistä kukaan tiedä...
...lämmin käsi lohduttaa hiljaa, hakee sohvalla käteni omaansa, puristaa ja silittääkin vähän.

***

“Rakkaus ei ole toisessa ihmisessä vaan meissä itsessämme: me herätämme sen. Mutta jotta se heräisi, tarvitsemme toista.”
-Paulo Coelho


***

 <3 ajatuksin,  Mari

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lokakuu


"Lokakuu ja minä alan säilöä itseäni talven varalle."
-Tuomas Anhava
 
Tänään aurinko on revennyt kikattelemaan oikein kaikessa kauneudessaan, mutta minä olen vain ollut hiljaisuuden keskellä tekemättä oikein yhtään mitään. Kuumeista päivää olen viettänyt ja omasta seurastani olen nauttinut. Huominen vielä...
Neule sai aamulla muutaman palmikkokerran lisää pituutta ja sen verran kiipesin ja kurkottelin kaapin perälle, että käteni löysi valosarjan. Valonauhan pyöritin vanhan ikkunankarmin päälle laiskasti roikkumaan ja ajattelin illan hämyssä pistää pistokkeen seinään... ei kai vielä liian aikaista ole?
Mari