Kauniita ihmeitä

 

Syysmyrsky on yön aikana lennättänyt lehdet korkeuksiin, tiputtanut raskaita oksia maata hyväilemään ja heiluttanut villisti puissa keinuvia lyhtyjä. Vieläkin ikkunoiden äärellä tuuli huhuilee sisätiloihin, kaverinaan lamaannuttavan synkkä pimeys.

 

Kodin pinnoille on tervetulleesti laskeutunut joulun tuntua, vaikka pihamaa tuntuu uupuvan väsymyksestä ja kaipaa jo kipeästi valkoista peittoaan.

Havumaton karheaan pintaan saavat pyyhkiytyä etuovella jokaisen  syksynkuraamat kengänpohjat ja lyhdyissä välkehtiä niin monet kynttilänliekit.

 

 Ensimmäiset joulukukat ovat etsiytyneet viikonloppuna ostoskoriin ja kiiruhtaneet valtaamaan kodin sileitä pintoja. Jouluruusu kaipaa selvästi juuriensa peitoksí pehmeän sammalen kosketusta, mutta ensimmäisten hyasinttien valkoiset nauhat saavat hetken pilkottaa viehättävien ruukkujensa äärellä ihan ilman mitään.

 

Pienellä itsetehdyllä kukka-asetelmalla ja hentoisella korulla toivotin tänään pienelle suloiselle kummitytölleni kaikkea mahdollista hyvää- onnea ja siunausta elämänsä varrelle. Tyytyväinen tummatukkainen tyttölapsi nukkui sylissäni sikeää untaan koko kastetilaisuuden ajan, eikä pieninkään kasvojen ääriviiva värähtänyt kun kastevesi kosketti hänen hentoista tukkaansa <3

Niin pieni ihminen ja kuitenkin taitavasti punottu suuri ihme!

...kuinka hän voikaan täyttää ja herkistää kokonaisen huoneen...

 

"Vielä on toivoa
toivo on olemassa
niin kauan kuin ihmisiä
jotka avaavat suunsa
ja kysyvät jotka avaavat
suunsa ja huutavat.

Niin kauan kuin siemeniä
jotka itävät
niin kauan kuin
kämmennenala multaa
siemenen itää.

Niin kauan kuin lapsia
jotka uskovat unensa tosiksi
leikkinsä työksi.

Vielä on toivoa
toivo on olemassa.

Mutta kysyä pitää
pitää huutaa
kylvää
leikkiä."

- Maaria Leinonen
Lämpöisin ajatuksin,

Mari

Talvi-ikävä...

 

Päivät ovat olleet sateen piiskaamia.

Luonto näyttää pysähtyneen, vaipuneen synkkyyden tavoittamattomaan hiljaisuuteen.

Syksyn tuntu liiankin tosi. Kietoo kohmeloiset käsivartensa koko olemukseeni ja valtaa mieleni suuria valoisia sopukoita, heijaten ja tunkeillen.

 Pihapolku ja sammalvihreä pihamaa kylpee syksyn kosteassa hengityksessä, kalsea tuuli puiden oksia keinuttaen. Ikkunoihin piirtyvät tuon tuosta taivaalta satavat kyyneleiden juoksentelevat vanat.  Taas tuntuu että syksy saisi hypätä kohdallani tyhjää ja hypähtää kiireesti valkoiseen!

 

Lumivalkoinen! Tule jo!!!

 

"Lapsena sitä rakasti
syksyjäkin.
Usvaisia aamuja
itkunkosteita
kun riihensavun
ja kypsän viljan tuoksu
leijaili kylän yllä.
Ja karja kiiltäväkylkinen
ahersi kasteisessa
apilapellossa
kellot kilahdellen.

Ja apeita iltoja
kun hämärä hapuili
kynnöspelloilla.
Lämpimät lamput
valaisivat ikkunat
lempeät tähdet taivaan. "

-Maaria Leinonen
(Silta joka kantaa, 2003) 

 

 Talvea odottaen,

Mari