maanantai 6. huhtikuuta 2015

Huhtikuun äärellä

 

 
Kylmät yöt ovat säilyttäneet kirkkaan keltaisten narsissien iloiset posket. Nuppunsa, vielä kätkössä olevat, odottavat lempeän aamun lämmintä kosketusta. Lumikellot hymyilevät tänä keväänä runsaslukuisemmin kuin vuosi sitten ja kevään linnut hääräävät uuden kesän kynnyksellä.
 
Pääsiäisessä on ollut erityinen lämpö.
Uusia alkuja. Saan avata silmäni näkemään ja korvani kuulemaan <3
 
 
༺❀༻༺❀༻
 
"Kun paine käy sietämättömäksi
muista missä timantit syntyvät

kun on kipua
muista miten helmet saavat alkunsa
Sinun surusi keskellä
kukkivat valkovuokot
Ystäväni
älä koskaan unohda
että silloin kun on vaikeaa
kun suurin ja rohkein teko
on olla pieni ja heikko
sinä kannat kyynelissäsi
tähtiä tähän maailmaan
niiden taivaalle
jotka pelkäävät kulkea pimeän läpi
tulla rakkauden mittaiseksi"

  Runo löydetty fb-sivustoilta.
 

༺❀༻༺❀༻

 
Kauneutta ja kevään valoa Sinulle,
Mari